Kun kesälomasuunnitelmat romuttuvat

Mitä teidän kesään kuuluu?

Me onnautiskeltu edellewn hitaista aamuista, välillä myöhään venyvistä illoista. Uitu jasaunottu olan takaa, syöty mansikoita, kyläilty puolin ja toisin. Ollaan luettu paljon, jokainen lapsi pienintä lukuunottamatta on vuorollaan päässyt käymään mummolassa, suunniteltu kesälomareissua ja odoteltu miehen kesälomaa alkavaksi. 

Suunniteltiin kesälomareissun suuntautuvan Norjan puolelle. Katseltiin paikkija, joissa voidaan yöpyä, ja otettiin selvää reittimme varrelle osuvista luonnonnähtävyyksistä sekä kaikesta muustakin, mikä voisi meitä perheenä kiinnostaa. 

Miehen loman piti alkaa jo viikkoa ennen Juhannusta, mutta siihen tuli yllättävistä syistä johtuen muutos, ja loma siirtyi pari viikkoa eteenpäin. Sinänsä tämä muutos ei haitannut, koska osa lomasta olisi tuolloin kulunut rehuntekoon, mikä olisi taas vaikuttanut meidän mahdollisuuteen reissata. Lapset toki purnasivat, mutta olivat lopulta itsekin sitä mieltä, että noin on parempi.

Loman uusi ajankohta olisi ollut huomisesta eteenpäin, mutta arvatkaa, millaisia uutisia me eilen saimme? Loma ei toteudu, ei taaskaan. Syy on siinä, että miehen on tuurattava sairaslomalaista, eikä tällä hetkellä ketään toista kyseiseen hommaan ole. Tällä tietoa ei kuitenkaan ole edes pientä viitettä siitä, milloin mahdollinen kesäloma sitten olisi - tai toteutuuko se edes kesäajan sisällä.

Meillä ihan kaunistelematta itkettiin eilen. Lapset sitä, että onpa kiva kuunnella koulussa toisten kertomuksia siitä, kuinka oltiin Lintsillä, Espanjassa, missä lie samalla kun oma kesä on mennyt odottelemiseen. Minä sitä, että olisin kieltämättä kaivannut vaihtelua arkeen itsekin - kotityöt kun eivät esimerkiksi sinne lomalle seuraa mukana, vaikka ainahan sitä jotain on tehtävä.

Mietittiin eilen sitäkin, että lasten kesälomaa ei enää mitenkään ruhtinaallisesti ole jäljellä. Kesäheinä aloittaa ekaluokan, Maalistyttö tokaluokan. Vaikka lomakuviot voisi varmaan koulun näkökulmasta järjestellä, olisi silti suotavaa, että loma saataisiin pidettyä ennen koulun alkua. Samalla myös oma raskaus etenee koko ajan, ja mitä pidemmälle syksy menee, sitä tukalampaa minulla luultavasti on eikä pitkä istuminen autossa enää todennäköisesti siinä vaiheessa houkuttele.

Tietenkään tämä ikävä käänne ei estä meitä tekemästä viikonloppureissuja, ja niitä on nyt tarkoitus tehdäkin. Ei ne kuitenkaan pidemmän reissun asiaa aja, koska moni paikka on aika lailla liian pitkällä, jotta siellä voisi käydä viikonlopun aikana olematta lopulta ihan poikki.

Tällä hetkellä mun pitäisi olla varmaan pakkaamassa tai ehkä pyyhkimässä asuntovaunusta pölyjä. Huomenna pitäisi lähteä, odotetulle reissulle, mutta oikeasti oma kiinnostus on tällä hetkellä ihan nollalukemissa. Varmasti meille tulee mukavaa, kun päästään matkaan, mutta samalla tuntuu siltä että olisi ihan sama jäädä kotiin - ja kannattaako tuota viikonloppuakaan nyt suunnitella, kun siihenkin pian tulee joku este? Toki tiedän, että näin ei pitäisi ajatella, ja olenkin koettanut lähestyä tätä positiivisten asioiden kautta. Hetkittäin se onnistuukin, mutta hetkittäin osaa kyllä olla ihan älyttömän vaikeaa. 

Kesäsuunnitelmia

Kesäkuu alkoi ihan huomaamatta, ja koulujen loputtua kesäloma imaisi meidät mukaansa niin, että ehdin aktivoitua blogin puolella vasta sunnuntaina kirjoittaessani ajatuksia vauvan sukupuolen selvittämisestä.

Viime kesä meillä meni pääosin kotona ja niin olikin helpoin, koska Toukokuisella oli selkeästi tukala olla kuumuuden kanssa - samoin meillä muilla - eikä ihan hirveästi sitten tehnyt mieli lähteä muualle hikoilemaan. Muutama reissu tehtiin kyllä, ja niistä jäi mukavat muistot.

Ajatuksia kesäloman vietosta

Tänä vuonna miehen kesäloma siirtyi yllättäen parilla viikolla meistä riippumattomien muuttujien vuoksi, mutta tämä ei oikeastaan haittaa yhtään - päin vastoin. Mies pitää lomastaan nyt kesän aikana puolet, toinen puolikas jää odottelemaan. Me taas odotellaan heinäkuuta, mutta sitä ennen ehditään toki muutenkin nautiskella kesästä.

Koko perheen visio kesästä on rentoilu. Se, että tehdään asioita, mutta ei suoriteta eikä toteuteta mahdollisia suunnitelmia hampaat irvessä, vain, koska "on pakko". Meidän kesään kuuluukin ennen kaikkea akkujen lataaminen mukavien asioiden merkeissä. 

Tein huvikseni tänä vuonna Maalistytölle, Kesäheinälle ja Lumihiutaleelle eräänlaiset kesävihkot, johon on tarkoitus kirjailla ylös kesälomalla koettuja asioita. Lapset saavat piirtää, värittää ja kirjoittaa (tarvittaessa vanhemman avulla) eri tapahtumista ja retkistä, kaikesta siitä, mitä ovat nähneet ja kuulleet. Tuon vihkon kautta jonkinlaisia suunnitelmia koko kesän ajalle onkin tehty, vaikkei kaikelle ole tarkkaa ajankohtaa päätetty.

Tarkoitus on ainakin onkia, käydä luontoretkellä, tehdä päiväretkiä lähikohteisiin, vierailla muutamissa kesätapahtumissa kotipaikkakunnalla ja kauempana, uida, maistella kesän makuja, saunoa vastojen kera, tehdä pyöräretki, lukea, yöpyä teltassa ja asuntovaunussa, havainnoida kesän säätä ja luontoa kasveineen ja eläimineen. Pari lapsista odottaa kovasti tulevaa rehuntekoa, joka täällä päin osunee Juhannuksen seudulle. Heille on herkkua istua traktorin kyydissä ja haistella vastakaadetun heinän tuoksua.

Osa asioista on muodostunut perinteiksi

Meidän perheen kesälomaan kuuluu lisäksi muutama ihan perinteeksi muodostunut retki, joista muutama ollaankin jo ehditty toteuttamaan. Niitä ovat muunmuassa visiitti suhteellisen löhellå sijaitsevaan kotieläinpuistoon, jonka miljööseen on rakennettu myös tunnelmallinen museokylä historiikkeineen, sekä makunautinnot eri kahviloissa.

Juhannus me ollaan perinteisesti tykätty viettää kotona. Meillä on raparperikiisseliä, makkaraa, uusia perunoita, salaattia, savusiikaa, mansikkakakkua, juhannuskoivut, pihasaunan savut ja mäntysuovalta tuoksuvat matot. Välillä on käynyt juhannusvieraita, välillä on oltu oman perheen kesken. Tähän me on jämähdetty, eikä tätä ainakaan vielä ole ollut tarvetta muuttaa.

Reissaamaan lomalla? 

Mun on pakko sanoa, että viihdyn nykyään parhaiten kotona. Tykkään suunnattomasti matkustelusta, vaikka kuinka lähellekin, mutta kotiin tuleminen tuntuu aina jollain tavalla helpottavalta ja siltä, että se tapahtui juuri oikeaan aikaan. 

Minusta loma ei siis välttämättä vaadi reissaamista ollakseen loma tai tuntuakseen siltä, mutta kyllä se vähän niin tuppaa olemaan, ettei arjen askareista tahdo kotona päästä eroon. Koko ajan kukkapenkissä on jotain nypittävää, piharakennusta pitäisi korkata, kas kun ikkunatkin kaipaavat pesua ja tosiaan kun pitäisi korjata tuokin asia... Niinpä. 

Ollaankin siis useimmilla lomilla käyty jossain. Suosimme kotimaan matkailua, rakastamme Lappia ja Norjaa. Ollaan käyty tuolla useamman kerran, eikä ainakaan vielä kyllästytä. Kun pari kesää on muutenkin kulunut ilman Norjan maisemia, tuntuu mukavalta vaihtoehdolta suunnata sinne tänä vuonna. Ihan tarkkoja suunnitelmia meillä ei tuonkaan suhteen kyllä ole, mutta eiköhän tässä vielä ehditä.

Itse nautin kesässä eniten lämmöstä, pihatöistä, hitaista aamuista vailla kiirettä mihinkään, lukemisesta sekä yhdessäolosta perheen kanssa. 

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on ja mitä odotatte kesässä/lomassa eniten? 

Rakenneultra

Tänään raskausviikkoja on kasassa peräti 20+0 ja aamulla oli vihdoinkin kauan odotetun rakenneultran aika. Taas tuntuu, että vaikka aika on hetkittäin laahannut, on aika rientänyt tähän puoliväliin saakka kuin varkain.

Raskaus on kuulkaa jännä juttu. Jos vaivoja on oikeinkin kovasti, sitä tietysti toivoo, että niitä olisi vähän vähemmän - vaikka jotenkin pystyykin ajatella, että ne tavallaan kuuluvat asiaan. Jos raskausoireita tai siihen liittyviä muita vaivoja ei ole juuri ollenkaan, huoli valtaa mielen. Sen sijaan, että osaisi iloita siitä, että vointi on hyvä.

Totta kai olen tuntenut vauvan liikkeitä, mutta vieläkin ne ovat melko hentoisia ja kun ei päivissä ole kovin montaa hiljaista hetkeä, jolloin pysähtyä niitä varta vasten kuulostelemaan. Ne hetket on lähinnä iltaisin, ja silloin useimmiten touhukkaiden päivien päätteeksi väsyttää. 

Me oltiinkin riemuissamme, kun nähtiin näytöltä masussa polskutteleva vauva. Kaikki ultrassa nähtävät rakenteet olivat kunnossa, ja vauvan paino oli 300g. Vartalo oli hyvin sopusuhtainen, joskin vauvamme oli hieman pienempi, kuin tässä vaiheessa viikkoja periaatteessa ollaan. Kun Toukokuinen kuitenkin oli iso, en sinänsä ole tästä yhtään harmissani. Ehtiihän sitä vielä kasvaa.

Saatiin myös lupaus vauvan sukupuolesta, mutta päätettiin, ettei kerrota siitä muille. Varsinkin lapsia tämä on harmittanut, koska he odottivat kovasti, että tämä The Uutinen olisi heille paljastettu. Nyt joutuvat kuitenkin odottelemaan vauvan syntymään saakka. Suurin osa on veikannut meille tyttöä, muutamat poikaa. 

Seuraavan kerran pääsen äitipolille kontrolliin kuukauden kuluttua, jolloin katsotaan kokonaistilanne ja päästään puhumaan lisää mm. käynnistyksestä.

Lisää raskauskuulumisia löydät lukemalla nämä:

Kumpaa toivon? 

Sokerirasitus

Synnytykseni saatetaan käynnistää

Raskauskuulumisia

Joka kuukausi verikoe - miksi?

Oho, meinattiin saada tuplat! 

Kumpaa toivon?

Raskaus alkaa olla aika lailla puolessa välissä, ja huomenna onkin sopivasti rakenneultran aika. Siellä selviää tietysti oleellisin, eli se, onko vauvalla kaikki, niin kuin pitäisikin - mutta mahdollisesti myös sukupuoli.

Saako toiveita sukupuolesta olla? 

Tietyt ajatukset ja toiveet raskauden suhteen tuntuvat olevan tabuja. Ei saisi esimerkiksi valitella vaivoistaan, vaan pitäisi olla kiitollinen siitä, että on ylipäätään saanut mahdollisuuden odottaa vauvaa. 

Minusta tämä on vähän hassua, koska aina löytyy ihmisiä, joilla asiat ovat jossain määrin vielä vaikeammalla tolalla - ja toisaalta kun meillä jokaisella kuitenkin on ristimme, niin ei kai asioita voi suoraan toisiinsa vertaillakaan. Eikä tarvi. Hassua tämä hiljaiseksi hyssytteleminen on myös siksi, että vaikka suurin osa odottajista lienee kiitollisia raskaudestaan, tiedämme kaikki, että raskauteen voi liittyä hyvin ikäviäkin vaivoja. Kaikki eivät näitä koe, mutta ei kai vaikeneminen ainakaan niitä vaivoja poista. Sen sijaan odottajaa voi helpottaa, kun saa sanottua asioita ääneen.

Toinen tabu tuntuu olevan vauvan sukupuoli. Kun joku odottaja kertoo toivovansa juuri poikaa tai juuri tyttöä, hänelle hymähdellään ja tuhahdellaan. Pidetään pinnallisena, ja nostetaan jälleen kerran tuo kuuluisa kiitollisuuskortti pöytään.

Minusta toiveet ovat sallittuja. Ei se silti tarkoita, että vauvaa rakastettaisiin yhtään sen vähemmän, vaikka sukupuoli ei olisikaan se tietty toivottu. Eikä suurperhettäkään kukaan tuntemani ole perustanut siksi, että saisi nyt viimeinkin sen kaivatun tytön tai kauan odotetun pojan.

Entä meidän toiveet?

Ollaan päätetty, että meille saa jälleen kertoa vauvan sukupuolen, mikäli se ultran aikana on nähtävissä. Meillä on jonkin verran neutraaleja vaatteita ja tarvikkeita, mutta haluaisin silti täydentää valikoimaa juuri pojalle tai nimenomaan tytölle räätälöidyillä tuotteilla. 

Tosi monet ovat kyselleet, kumpaa me toivomme ja vähintään yhtä moni on olettanut, että toivotaan juuri poikaa, koska perheessä vallitsee akkavalta. Meillä kun on kolme tyttöä ja yksi poika.

Meillä mies toivookin enemmän poikaa kuin tyttöä. Minulla taas ei ole erityistä toivetta kummastakaan, siis ihan oikeasti ja hyvin kliseisesti toivon lähinnä vauvan olevan mahdollisimman terve ja kaiken sujuvan hyvin. Mulla on ollut fiilis jonkin aikaa vauvan sukupuolesta, ja olen koettanut miettiä, heijasteleeko se jotenkin omia toiveitani asian suhteen. En kuitenkaan koe niin. En siis usko mitenkään pettyväni, vaikka mun tunne osoittautuisi huomenna vääräksi, lähinnä odotan mahdollista tietoa mielenkiinnolla.

Onko teillä ollut odotuksissa toivomusta sukupuolesta tai oletteko aavistaneet sen etukäteen? 

Mitä lahjaksi 1-vuotiaalle - 10 lahjavinkkiä!

Toukokuinen täytti tällä viikolla kokonaisen vuoden, ja jo hyvissä ajoin meiltä on kyselty, mitähän pienelle pojalle oikein voisi hankkia. Mietintä on ollut hieman hankalaa, koska kolmen isomman jäljiltä kaikenlaista tavaraa ja tarviketta on jonkin verran eikä me haluttaisi varta vasten toivoa tai vinkata kysyjille mitään turhaa. 

Niin lahjan antajia kuin sen saajia varten kokosin tähän listan lahjaideoista 1-vuotiaille lapsille. Näkemysasiahan se on, kuka mistäkin tykkää ja mitä tarvii. 

Omat astiat

Yksivuotiaat useimmiten opettelevat jossain määrin syömään itse. Kupit ja kipot tuntuvat saavan sellaista kyytiä, että heikkohermoista hirvittää: onkohan niistä mitään jäljellä taaperoajan jälkeen, ensi kuussa tai edes ensi viikolla?

Pienille ruokailijoille on saatavilla muovisia astioita, joista osan saa imukupilla pöytään tai tarjottimeen kiinni.

Satukirja

Vaikka yksivuotias ei jaksa vielä kovin pitkiä kertomuksia kuunnella, on satukirjasta varmasti paljon iloa myöhemmin. Meillä kirjoja ainakin luetaan uudelleen ja uudelleen ja aina ne tuottavat kuulijalleen yhtä paljon iloa. Kuuntelemalla myös kielellinen kehitys kulkee eteenpäin, sanavarasto laajenee ja leikit monipuolistuvat. 

Jos satukirja ei iske, hyvä vaihtoehto voi olla ostaa kuvallinen, paksusivuinen kirja, jossa asioita nimetään tai niistä kerrotaan hyvin lyhyesti. Tarjolla on myös äänellisiä kirjoja ja kosketuskirjoja, joita lukiessa lapsi pääsee silittelemään pupua tai rapistelemaan heinää.

Satuja löytyy myös lorumuodossa, mikä on sekin kehittävää pienille. 

Lastenlaulukirja

Vaikka perheessä ei olisi laulutaitoista porukkaa, lapsi silti todennäköisesti tykkää musiikista. Ainakin meidän pieni taaperomme keinuu innoissaan musiikin tahtiin ja nauttii suunnattomasti meidän päivittäisistä hetkistä, joina lauleskellaan ja leikitään. Nämä hetket on meillä opettaneet lapselle uusia sanoja ja taitoja, ja onpahan lauluhetki hyvä keino antaa taaperolle syliäkin. 

Meidän lastenlaulukirja oli ihan puhki luettu, joten kysyttäessä lahkavinkkiä Toukokuiselle mainitsin tämän epäröimättä. Lastenlaulukirjasta kun on iloa koko perheelle pitkäksi aikaa. 

Näitähän saa myös soivina versioina, joissa on mukana myös nuotit ja sanat. 

Ensiaskelkengät

Tämä on myös yksi meidän lahjatoiveista. Lumihiutaleelta jäämeet ensiaskelkengät eivät Toukokuisen jalkaan sopineet, ja hiljalleen kävelemistä treenaileva Toukokuinen tarvitsi tietysti kunnon kengät jalkoihinsa.

Tarpeellista vaatetta

Yleensä kaikenlaisia vaatteita tarvitaan aina. Toisaalta kannattaa varmistaa perheeltä ainakin koko - on näet kurjaa, jos lahjamekko tai body mahtuu päälle vain kerran tai ei edes sitäkään. Jos taas perheestä kerrotaan, että lapsella on jo ensiaskelkengät tai talvihaalari, niin ei välttämättä kannata hankkia niitä. Tai jos toiveena on vaikka sukkia, niin viekää ihmeessä niitä sukkia: vaikka kuinka tuntuisi vähäpätöiseltä, niin niitä tarvitaan ihan aina. 

Potkuauto

Tätä me ei toivottu keneltäkään, mutta hankittiin se Toukokuiselle itse. Näitä saa netistä, mutta myös monesta lastentarvikeliikkeestä. 

Hiekkaleluja...

...tai vaikka talvea ajatellen pulkka tai jotain muuta pihaleikkeihin sopivaa. 

Jotain taaperon huoneeseen

Tai vaikka taaperolla ei olisikaan huonetta. Hyviä ja tarpeellisia kalusteita ovat esimerkiksi kello, lamppu tai vaikka pieni keinutuoli, ellei talosta sellaista löydy. 

Lahjakortti

Tämähän on sinänsä helppo lahja, että lahjakortin voi osoittaa melkein mihin tahansa kauppaan. Kauppatoiveita voi kysyä, mutta vaikkei kysyisikään niin ihan varmasti ostettavaa löytyy vaatekaupasta, lastentarvikeliikkeestä, lelukauoasta tai vaikka kultasepänliikkeestä. 

Isovanhemman tai kummin täyttämä kirja lapsesta
Näitähän saa ihan kirjakaupoista, mutta näppäräsorminen kokoaa myös melko nopeasti leikekirjan lapsen ensimmäisestä vuodesta tekstein ja kuvin. Näitä täytettäviä kirjoja löytyy myös sellaisina versioina, että lapsen isovanhempi tai kummi kertoo itsestään ja elämästään. Pienihän ei välttämättä tästä vielä kiinnostu, mutta isompi kuuntelee jo mielellään ja aikuisena tätä varmasti osaa arvostaa.

Viikon positiiviset

Tällä viikolla...

Toukokuinen täytti 1 vuotta tiistaina. Oman perheen kesken vietimmä pikkusynttäreitä, joille leivoin muutaman kuppikakun. Yhdessä laulettiin yksivuotiaalle onnittelulaulu ja avustettiin kynttilän puhaltamisessa. Sen jälkeen kuppikakku sai kyytiä.

Keskiviikko oli touhua täynnä, mutta siitä selvittiin. Mukavimpana asiana oli lasten kevätjuhla, jossa muistettiin erityisesti eskareita sekä yläasteelle siirtyviä. Lapsilla oli hauskoja esityksiä ja kauniita lauluja, eikä ne äidin silmät nytkään kuivina pysyneet. Lopuksi päästiin laulamaan yhteisesti juhlallinen ja perinteikäs Suvivirsi. Eskarilaiset saivat ruusut.

Sain käytyä sokerirasituksessa, enkä oksentanut, vaikka olin sitä etukäteen pelännyt. Tuloksesta en nyt vielä tiedä, mutta eiköhän sen neuvolassa sitten kuule.

Kerkesin vihdoin täytellä kaikkien lasten muistokirjoja, jotka eivät siis ole pelkät vauvakirjat vaan ihan täysi-ikään saakka täytettävät kirjaset. 

Esikoinen sai lauantaina ensimmäisen todistuksensa. Arviointi oli sanallinen ja toteutettiin rasti ruutuun-menetelmällä, mutta antaa silti osviittaa lapsen taidoista. Todistus oli hyvä, joten kesälomalle saa jäädä iloisin mielin.

Tänään vietettiin pienellä porukalla Toukokuisen ja Kesäheinän yhteisiä synttäreitä. Näistä hulinoista en hirveästi ottanut kuvia, koska synttärihumu jatkuu vielä parin viikonlopun ajan.

Sain jälleen lisäiltyä mieleisiäni perennoita kukkapenkkiin. Voi hyvänen aika, mikä päättymätön projekti tämä onkaan!

Viikkoon mahtuu myös monta muuta mukavaa hetkeä, mutta nämä muistettavaksi itselleni :) 

Sokerirasitus

Kävin keskiviikkona ensimmäistä kertaa ikinä sokerirasituksessa. Koska meidän omaan labraan on yleensäkin aikoja melko niukasti, piti ajella kaupunkiin saakka. Mikäpä siinä, heräilin hieman viiden jälkeen ja lähdin kuuden maissa ajamaan. Perille ehdin juuri sopivasti, ja pari minuuttia ehdin istuskella aulassa. 

En tosiaan ole aiemmin käynyt sokerirasituksessa, joten jännitin etukäteen, mitä tuleman pitää. Totta kai olin perehtynyt testin kulkuun, mutta siitä kuulemani kokemukset ovat vaihdelleet niin suuresti ettei niiden perusteella ole oikein voinut muodostaa mielikuvaa.

Minut kutsuttiin ajallaan sisään, ja otettin ensimmäinen suoninäyte eli paastoarvo. Tämän jälkeen sain pullollisen glukoosinestettä, joka piti juoda viiden minuutin kuluessa. Kuulemma näitä nesteitä on eri makuisia, jotkut jopa siedettäviä. Minun saamani litkun maku muistutti etäisesti sitruunaa, mutta vaikka sitruuna kuuluu normaalisti suosikkimakuihini eri asioissa, oli kyseinen juoma jotain aivan kauheaa. Vedet silmissä ja irvistellen sen kuitenkin sain alas. 

Kyselin, että entä, jos tulee huono olo. Koska tuossa vaiheessakin hieman oksetti, minut ohjattiin erilliseen huoneeseen, jossa oli mahdollisuus myös makoilla. Makuulla alkoi kuitenkin tuntua, että oksennan justiinsa. Niinpä istuin huoneessa olevassa potilastuolissa, jonka sai rentoon asentoon.

Tunnin päästä minut tultiin hakemaan toista verikoetta varten. Labrahoitaja kertoi, että on hyvin yksilöllistä, millainen olo tuosta glukoosista yhdistettynä pitkään paastoon tulee. Hänen mukaansa on melko yleistä, että rasitus joudutaan keskeyttämään, koska moni odottaja voi pahoin. Kuitenkaan tulokset eivät ilmeisesti korreloi olotilan kanssa ollenkaan. 

Toisen näytteen jälkeen pääsin takaisin jo tuttuun huoneeseen. Glukoosilitku oksetti edelleen, ja koetinkin molempien tuntien ajan keskittyä lähinnä lukemiseen pitääkseni ajatukset pois huonosta olosta. Ystävälleni kirjoitin, että voihan sitä omaa aikaa näköjään sokerirasituksessakin viettää, vaikka mikään rentoutumishetki siitä ei heti ekana mieleen tule. 

Kolmas näyte otettiin kahden tunnin kuluttua sokerirasituksen alkamisesta, ja sen jälkeen sain lähteä. Söin eväät ja join varmaan puoli litraa vettä. Kotimatka sujui mukavasti, vaikka huono olo vaivasi vielä pitkälle päivään.

Vaikka tulokset voisi tarkistaa omakannasta, en sitä kuitenkaan tehnyt. Kesäkuussa minulla on taas äitiysneuvolakäynti, joten tuloksia varmasti puidaan viimeistään siellä, mikäli niissä jotakin puimista on.

Synttäreille toiselle puolen Suomea?

Perhe sai kutsun syntymäpäiville. Tyyliin, "Tervetuloa rakkaan tyttäremme 2-vuotissyntymäpäiville kotiimme Käpylään x päivänä alkaen klo. 14.00. Kysythän lahjatoiveista etukäteen."

Jee, synttärit! Kivaa, huusivat eskarilainen ja nelivuotias. 

Vauva katseli riemua ihmeissään. 

Missä oikein on Käpylä, kysyi esikoinen.

Helsingissä, vastasi äiti.

Viisisataa kilometriä, puuskahti isä.

Täätäätää, sanoi vauva. 

No niin, kutsun tekstiä on hieman muuteltu eivätkä juhlatkaan ole Käpylässä, mutta merkitys on yhtä kaikki sama. Perheemme on kutsuttu iloisiin synttärijuhliin toiselle puolelle Suomea. 

Olin vähän hämmästynyt, koska meillä ei ole ollut tapana kutsua kovin kaukana asuvia sukulaisia synttäreille. Synttärikahvit on ehditty kahvitella sitten, kun he ovat muutenkin tänne päin tulleet. "Virallisille" synttäreille ei tosin muutenkaan ole kutsuttu kuin lähellä asuvat kummit, isovanhemmat sekä isommille tietysti kavereita. Siksikin kovin laaja kutsuminen tuntuu meille tosi vieraalta, vaikka eihän se sitä tarkoita ettei joku toinen voisi haluta toimia niin. 

Mies pohti alkuun, pitäisikö mennä, jotta kukaan ei loukkaannu. 

Olin tylsä ja muistutin, että samana päivänä on esikoisen todistustenjako, joka on ensimmäinen laatuaan ja jota esikoinen juuri siksi odottaa kuin kuuta nousevaa. Muistutin myös, että todistustenjaon jälkeen me ei pystytä millään teleporttaamaan itseämme toiselle puolelle Suomea alta kuuden tunnin, jolloin olisi jo ilta. 

Mies totesi, että me ei aleta synttäreiden takia hankkimaan hotellimajoitusta, koska yövierailun mahdollisuutta ei perillä olisi.

Niinpä päätimme, ettemme mene. Emme näihin nimenomaisiin juhliin, mutta emme myöskään muille synttäreille, jotka järjestetään toisella puolella Suomea. Voimme kyläillä toisella kertaa, vaikkapa lomareissun yhteydessä, jollei tuohon nimenomaiseen paikkaan tule muuten mentyä. Jos siis lomareissumme tuonne suuntautuu. Samalla voimme viedä jonkin mukavan paketin mennessämme. Mutta ei, me emme lähde toiselle puolelle Suomea muutaman tunnin takia.

Tylsää, tuumasi Lumihiutale. Ihan tylsää kun ei mennä! 

Ihanaa, riemuitsi Maalistyttö, en minä haluaisikaan istua päivää autossa kakun takia.

Maalla, kotona

Miksi sinä asut juuri siellä, missä asut? Mitä ihanaa ja hyvää löydät asuinpaikastasi? Tuntuuko koti kodilta, ympäristö omalta?

Koska kevät on kauneimmillaan, halusin kirjoitella siitä, miksi minä viihdyn juuri täällä, missä asun.

Kaupungista maalle - sattumalta

Olen kotoisin laajenevasta pikkukaupungista, jossa olen asunut suurimman osan elämästäni. Kotimme sijaitsi keskustan tuntumassa, ja useimpiin paikkoihin oli vain kivenheitto. Pidin silloisesta kotipaikkakunnastani, ja jossain vaiheessa sen hyvät puolet houkuttelivat jopa siinä määrin, etten kuvitellutkaan muuttavani sieltä mihinkään muualle. Nuorena aikuisena sitä muualla oloakin tuli kokeiltua, mutta palasin takaisin - juurikin samaisen pikkukaupungin rauhaan. Totesinkin, että vaikka suuremmassa kaupungissa pistäytyminen on mukavaa, en sellaisessa kuitenkaan halua pidemmän päälle asustella. 

Aloin haaveilla maallemuutosta. Punaisesta... tai edes jonkun värisestä, vaikka kuinka pienestäkin tuvasta ja perunamaasta. En kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään, koska en uskonut maaseudulle koskaan oikeasti päätyväni. Jos joku olisi sanonut, että niin siinä kuitenkin käy, olisin varmasti purskahtanut nauruun. 

Sattumalta sitten kävikin niin, että tutustuin nykyiseen aviomieheeni, joka jo tuolloin asusteli maalla, Kylässä - se ei tietenkään ole paikan oikea nimi, mutta kutsutaan tätä vaikka niin.

Joimme kahvia, koetimme jutella turvallisista aiheista. Tunsin itseni idiootiksi, mutta koetin olla vaikuttamatta siltä. Ilmeisesti onnistuin, sillä mies halusi tavata uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Joimme lisää kahvia, rupattelimme, ja aika pian päätimme seurustelevamme.

Matkaa ei ollut paljoa, mutta sen kulkeminen rassasi. Päätimme, että kokeillaan, miten yhdessä asuminen oikeasti sujuu. Koska minua ei Kaupungissa pidätellyt oikeastaan mikään, saatoin aika nopeasti pakata kaiken tarpeellisen, ja kokeilla asumista yhdessä ihastukseni kanssa - maalla. 

Hyvin on sujunut - niin miehen kuin maaseudunkin suhteen, kun sittemmin kihlauduimme, astelimme avioon ja tätä perheenlisäystäkin meiltä löytyy.

Muutos oli mieluinen

Aika pian moni alkoi kysellä, miten olen viihtynyt, millaiselta muutos on tuntunut ja onko sopeutuminen ollut millään lailla vaikeaa. 

Niin, maallemuuttohan toki oli ollut haaveissani jo aiemmin. Silti päädyin Kylään sattumalta. Totta kai eron Kaupunkiin huomasi jo tuolloin. Ja toisaalta Kylän omat pikku kommervenkit eivät tietenkään voineet olla minulle täysin tuttuja. 

Vaikka muutos oli mieluinen ja näin ollen yksi toteutuneiden haaveiden joukossa, oli silti hetkiä, kun kaipasin Kaupunkiin. Kaipasin tietyllä tavalla Kaupungin hiljaista huminaa, valoja, ihmisiä. Kaipasin vaihtoehtojen runsautta vaikkapa lenkkipolkua valitessani. Kaipasin kauppoja, vaivattomuutta vain kävellä keskustaan, jopa kerrostalolle ominaisia ääniä. 

Pelkäsin pimeää, lenkkeily ilman katuvaloja otsalampun loisteessa kammotti ja tuntui turvattomalta. Talvipakkasilla hirsitalo paukkui mahtavasti saaden minut suunnilleen sydänkohtauksen partaalle. Keväällä kauhistelin piiloistaan heräileviä käärmeitä, jotka asettuivat maantien reunalle paistattelemaan päivää kuin lenkkeilijöiden kiusaksi. Kesällä pelkäsin kovia ukkosia.

En tuntenut Kylästä miehen lisäksi ketään muuta. Ennen kuin mies järjesti meille kyläreissun tuttavansa luo ja patisteli minut ryhmäliikunnan pariin toisten kyläläisten tapaamiseksi.

Tosin minuthan jo tunnettiin. Tiedettiin, kuka olen ja missä talossa asun. Minut toivotettiin tervetulleeksi yhä uudelleen Kylän olohuoneessa, Kaupassa. Useimmiten minulla ei ollut puhujasta aavistustakaan, ja hämmästelin tuttavallisuutta. Kaupungissa kun en ollut sellaista kokenut edes häävin naapureiden kesken.

Kun aikaa kului, tunsin vähitellen olevan koko ajan enemmän kotonani niin talossa kuin Kylässäkin. Tutustuin ihmisiin, opin käymään tietynlaista small talkia olematta kuitenkaan liian avoin. Opin, että kättä nostetaan tuttuja kohdattaessa, ja että joskus kylälle mennessä saisit olla käsi tervehdysvalmiudessa koko ajan.

Opin myös, että vaikka pimeässä ei olisikaan mukavaa, puskassa ei todennäköisesti väijy hullu sarjamurhaaja - vaan paljon todennäköisemmin susi.

Yhtenä syyskesänä sain käärmeenpureman, enkä kuollut.

Opin pitämään ukkosmyrskyistä, sillä ne eivät koskaan nouse suoraan kotimme päälle. Opin pitämään pakkasen paukkumisesta. Opin senkin, että jos et mene kylällä kesämaanantaisin järjestettäviin lasten urheilukisoihin perillistesi kanssa, sinua pidetään vähän outona. En oppinut käymään kesäkisoissa, mutta opin vuosien kuluessa senkin, ettei kukaan jaksa kovin kauaa ajatella juuri sinua.

Mitä rakastan täällä? 

Maalla asumisessa on minusta paljon hyvää.

Kodissamme rakastan sen tunnelmaa. Vanhoja lattialankkuja toisaalla, toisessa huoneessa uudempaa tunnelmaa. Talvella lämmintä, kesällä viileää - ainakin melko pitkään. Tilaa, mahdollisuuksia vaikka mille.

Omalla pihalla on myös juuri sitä tilaa. On mahdollisuus laajentaa istutuksiaan vaikka millä mitalla ja silti tilaa jää myös lasten leikkivälineille ja ihan vaikka vain pelailulle. Kevät- ja kesäaamuina nautin tuoksuista, verkkaisesta tunnelmasta sekä linnunlaulusta. Keskikesällä taas kotoisalta tuntuu traktorin pörinä öisellä pellolla, vastakaadetun heinän tuoksu.

Täällä ihanaa on luonnonläheisyys. Ei tarvitse oikeasti ottaa kuin muutamia askeleita, niin on jo metsässä. Kaunista luontoa ja hyviä retkikohteita täällä riittää myös ihan niin, ettei kauemmaksi välttämättä tarvitse lähteä.

Tykkään tietystä yhteishengestä. Jos juutun talvella autoineni lumeen, naapuri auttaa taatusti. Naapuri taas voi pyytää meiltä apuaan vaikka johonkin projektiin, ja siinä ollaan mielellään mukana. Kyläyhteisö on tarmokasta väkeä, ja yhdessä talkoovoimin on täällä tehty monenlaisia ponnistuksia kylän kehittämiseksi. 

Pidän siitä, että täällä on pieni ala-aste. Kaikki tuntevat toisensa, myös vanhemmat. Koulu on turvallinen, ja tarjoaa pienuudestaan huolimatta lapsille hyvin monimuotoista opetusta. Tuossa pienessä koulussa tehdään luullakseni myös monia sellaisia asioita, jotka isommassa koulussa eivät olisi mahdollisia samassa mittakaavassa.

Kaupunkiin on tietysti matkaa, mutta sinne mennään, kun tarvii. Turhia reissuja ei tule juurikaan tehtyä ja enin heräteostosten tekeminen onkin jäänyt. Monia asioita tilataan Kaupalle ihan pyytämällä, ja Kaupalta onkin saatavilla elintarvikkeiden lisäksi myös monta muuta palvelua.

Voisihan noita asioita luetella vaikka kuinka paljon, mutta tärkein on ehdottomasti tämä: tämä on Koti. Minun paikkani on täällä. 

Viides lapsi, mitä tällä kertaa tarvitaan?

Kun lapsia on jo neljä ja he ovat syntyneet melko tiheästi, on vauva-aikaista tavaraa säilynyt jonkn verran niin tarvikkeiden kuin vaatteidenkin osalta.

Olen kolme kertaa valinnut äitiysavustuksen pakkauksena, ja yhden kerran rahana. Äitiyspakkaus tuntuu minusta jotenkin mielekkäämmältä, ja siihen varmaan päädyn tälläkin kertaa. Olen itse tykännyt siitä, että pakkauksesta tulee niin vaatetta kuin muutakin tarpeellista pikkutilpehööriä. 

Turvakaukalo

Hankimme kaukalon uutena vuonna 2014. Osa vanhemmista on tarkempia tässä asiassa, mutta koska kaukalo on hyväkuntoinen ja kolaroimaton, se saa mennä myös Lokakuisellamme. 

Pinnasänky

Näitä meiltä löytyy jopa kaksi kappaletta, koska Maalistytön ja Kesäheinän ollessa pieniä niitä tarvittiin kaksi. Joskus mietin, pitäisikö toinen sänky myydä tai antaa pois, mutta onneksi niin ei ole tehty. Nämä sängyt on tylsästi vaaleaa puuta, mutta vaikka kuinka esimerkiksi Stokken pyöreämmät sänkymallit houkuttelisivat, en taida alkaa satsata tähän. 

Hoitopöytä alustoineen

Kuinka ollakaan, myös hoitopöytä meillä on. Toisaalta on vielä epäselvää, tullaanko sitä tarvimaan. Tämä riippuu kodinhoitohuoneen remontista. Hoitopöydän puuttuessa meillä kuitenkin olisi korkeampi taso, jossa vauvaa on helppo hoitaa. 

Jalustallinen kylpyamme

Ainakin pienen kanssa tämä on ollut meillä ihan ehdoton. Isomman lapsen kanssa jalustaa ei tietenkään voi käyttää. Tärkeänä tarvikkeena meillet ämän nyt tässä mainitsen, mutta hankintalistalla sekään ei ole. 

Yhdistelmävaunut

Ihastuin Toukokuista odottaessani Emmaljungan Mondial de luxe- vaunuihin valkoisella keinonahalla ja isommilla retrohenkisillä pyörillä. Meillä olisi kyllä saman merkin (hyvät) yhdistelmät olleet täällä ennestäänkin, mutta halusin hifistellä. Lapsihan nyt tuskin välittää siitä, millaisissa vaunuissa kulkee, mutta vanhempia vaihtelu voi virkistää.

Olen ollut näihin vaunuihin hirveän tyytyväinen kaikin puolin, ja ne saa jäädä meille jatkossakin.

Tuplarattaat

Olen punninnut asiaa eri näkökulmista, mutta nyt taitaa olla niin, että tuplarattaat on ihan pakollinen hankinta. Yksivuotiaan pysymistä seisomalaudalla hieman kyseenalaistan ja toisaalta olisin aika jumissa kotosalla ilman kunnon kulkupeliä. Mikäli ikäeroa olisi enemmän, voisin kuvitella, että pärjäisimme ilman. Tuplarattaat tulivat kuitenkin tarpeeseen sikanaan 1v2kk:n ikäerolla ja luultavasti tulevat myös 1v4kk:n ikäerolla. 

Tuplaratasvalikoimaa en ole hirveästi viime vuosina tutkaillut, ja yllätyin, kun valikoima oli niin laaja. Yksi kriteeri oli kääntyvät etupyörät, jotka voi tarvittaessa myös lukita, sekä vierekkäiset paikat lapsille. Halusin myös, että vauva on mahdollista laittaa kovaan koppaan - joissakinhan on pehmeä kantokassi. 

Meille suositeltiin tosi paljon Bumbleride Indie Twineja, joten aloitin sluksi niiden tutkailulla. Kävin myös kahdessa liikkeessä vertailemassa eri malleja ja niiden toimivuutta. Niin siinä kuitenkin kävi, että miellyin vain yhteen ainoaan vaunumalliin ja mieltymykseni mukaiset meille varmaankin sitten olisi tulossa. Tarkoitus olisi siis hankkia Emmaljungan double viking 735- malli meille.

Kantovälineet

Meiltä löytyy Manducan kantoliina, jonka koin ihan hyväksi, mutta joka lopulta kuuman kesän vuoksi jäi melko vähäiselle käytölle. En ole miettinyt, hankimmeko jonkin toisen kantovälineen, mutta ihan kantoreppu voisi tukevampana vaihtoehtona tulla kyseeseen. 

Vaatteet

Tyttöä ajatellen meillä on vaatteita melko runsaasti. Myös poikavauvan vaatteita löytyy jonkin verran, mutta tulipa sieltä sitten kumpi tahansa, suunnistan varmaan joka tapauksessa tekemään vaatehankintoja. Olen melko tarkka vaateista, ja haluan niiden olevan siistissä kunnossa. Kun viimeksi perkattiin Miehen kanssa vauvanvaatteita, pois laitettiin aika paljon sellaista, mitä en olisi vauvalla käyttänyt jonkun pikkuasian takia - mutta mitä en vain ollut raaskinut laittaa pois.

Oikeastaan muita isompia kokonaisuuksia ei nyt tule mieleen. Millaisia hankintoja te olette tehneet, kun lapsia on ollut enemmän kuin yksi? 

Viikon positiiviset

En tiedä, tuleeko näistä viikon kohokohdista kirjoiteltua ihan joka viikko, mutta ainakin silloin, kun luontevalta tuntuu. Tämähän on hyväksi ja mukavaksi todettu tapa päättää blogiviikko :)

Tällä viikolla... 

...On ollut melko sateista, mutta hyvät puolensa siinäkin on. Yksi parhaista puolista on mun mielestä tuo kaikkia aisteja hivelevä tuoksu tuolla ulkona. Sade jouduttaa myös kevään etenemistä, kukkien ja muiden kasvien kasvua ja sitähän minä seurailen innoissani.

...Olen ehtinyt viettää aikaa lempipuuhissani; hyvien kirjojen äärellä sekä kukkapenkkejä kuopien. Eilen käväisin vaihteeksi puutarhalla hakemassa muutaman pionin, ne kun puuttuvat tältä pihalta tykkänään.

...Vietimme hääpäivää. Sain kukkia, vaikka ajattelin, että tässä on nyt niin monta juhlaa ettei niitä välttämättä ole tulossa. Ihana yllätys! Mies toi myös mansikoita, joista osan käytin kääretorttuun.

...Käytiin kirkossa, eskareille ja heidän perheilleen tarkoitetussa tilaisuudessa, jossa eskarit vuosittain siunataan koulutielle. Kesäheinä sai päälleen juhlamekon ja hiuksiinsa kiharoita. Kirkossa hän luki tekstin, ja se sujui tosi hienosti vaikka etukäteen jännittikin. Äidin silmätkään eivät kuivina pysyneet kauniissa tilaisuudessa <3

...Pääsimme käymään pienellä retkellä. Jännää, miten edelleen lähialueiltakin löytyy kauniita, meiltä vielä käymättä jääneitä paikkoja. Päällimmäisenä mieleen jäi metsän tuoksu, virtaavan joen solina ja jättimäinen kuusi.

...Sain täydennettyä lasten vaatevalikoimaa. En ymmärrä, miten housuihin voi aina tulla reikä. Ja toinenkin. Eikä edes välttämättä polveen, vaan johonkin siihen viereen. Välillä löytyy helmiä, jotka kestävät pidempään mutta välillä tuntuu ettei aikaakaan, kun lähes uudet housut saa heittää roskiin. Tai pesään.

...Kävimme naapurissa ihastelemassa pienen pientä vauvaa ja viemässä pienen lahjan. Samalla reissulla saimme puun pistokkaita, jotka jo päätyivätkin maahan. Saapa nähdä, lähtevätkö juurtumaan.

...Saatiin heittää hetkeksi hyvästit läksyille, sillä lapset toivat koulukirjansa kotiin. Alkaa äidilläkin olla lomafiilis.

...Käytin eskarilaisen hammastarkastuksessa, joka tehdään ennen kouluunmenoa. Ei ollut reikiä ja suun tilanne oli muutenkin siisti. Oikojalla on kuitenkin mentävä käymään. Lähteminen ja matka koko sakilla ei oikein innosta, mutta hyvä juttuhan tuo on.

...Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, nautittiin Suomen menestyksestä jääkiekkorintamalla. Ihan huikeita otteluita ja huikeinta tietysti suomalaispelaajien kaulassa riippuvat kultamitalit. 

Tervetuloa uusi viikko!

Ps. Saatoit nähdä täällä vauva-ajan tarvikkeisiin liittyvän postauksen, joka karkasi näppikseltä hieman liian varhain. Kyseinen postaus ilmestyy maanantai-iltana. 

Asiaa palautumisesta

Lukija kysyi jokin aika sitten palautumisesta. Häntä kiinnosti, miten oma palautuminen on sujunut kun raskauksien välit ovat melko lyhyet ja kysyi myös, onko se minusta vaikuttanut tiheiden välien vaikuttaneen synnytysten kulkuun.

Heti aluksi pitää varmaan huomauttaa, että kokemukset tässä ovat yksin minun, enkä osaa sanoa, edustanko niiden kanssa enemmistöä vai vähemmistöä. 

Ensimmäinen

Ensimmäinen raskaus oli kaikkinaisesti hyvin mullistava kokemus kipuineen ja kremppoineen, enkä voinut käsittää, että joku toinen samoilla viikoilla oleva voi ihan mainiosti. Sekin, että raskauden jälkeen palaisi edes suurinpiirtein ennalleen ja nuo vaivat lakkaisivat, tuntui täysin utopistiselta kuvitelmalta.

Niin kuitenkin kävi, että suurin osa kivuista ja vaivoista kaikkosi vauvan synnyttyä. Tunsin, että palautuminen tapahtui melko joutuin, ja aika pian tunsin olevani aika lailla entiselläni - siis luonnollisia muutoksia lukuunottamatta. 

Toinen

Kun toinen raskaus alkoi, ajattelin, että näinköhän saan taas vaappua ankanmarssia raskauden puolessa välissä ja itkeä olojeni kanssa. Ei se kuitenkaan niin mennyt. Väsymys oli kyllä hurjaa verrattuna edelliseen raskauteen, lepäämäänhän taaperon kanssa ei tosiaan aina halutessaan päässyt, mutta muuten sujui ihan kivasti. Kovat liitoskivut iskivät melko varhain, mutta niihin auttoi lämpö, ja juuri sillä sain ne pidettyä aisoissa. 

Tuosta raskaudesta on jäänyt mieleen se, että se sujui hyvin nopeasti ja lopulta melko vaivattomasti. Varmaan syynä tähän oli se, etten taaperolta ehtinyt niin paneutua asiaan, ja viikot vilisivät kuin silmissä. Päivittäin tuli oltua liikkeellä paljon, enemmän, kuin ensimmäisessä raskaudessa. Voi olla, että sekin auttoi ehkäisemään aiemmin pelkäämiäni ongelmia. 

Synnytys meni eri tavalla kuin esikoisen kohdalla, ja kesti alusta loppuun saakka kauemmin. Loppu sujui kuitenkin rytinällä. Sinänsä synnytyksestä palautuminen sujui hyvin, mutta raskaudesta palautuminen kesti mielestäni melko pitkään, lähes vuoden. Luulen, että tähän vaikutti tuolloin omien mahdollisuuksien olemattomuus mm. levon suhteen. 

Kolmas

Kesäheinän ja Lumihiutaleen välinen ikäero on vähän pidempi, mutta ei mikään järin pitkä sekään, vaikka itsestä siltä tuntuikin.

Raskausaikana olin hyvässä kunnossa. Jaksoin liikkua, touhuta kotona lasten kanssa ja olin muutenkin aika energinen ihan loppuun saakka. Toki viimeisillä viikoilla oli omat ongelmansa ison mahan kanssa, mutta muuten voin hyvin. 

En osaa arvioida, vaikuttiko tuohon raskaudenaikaiseen vointiin millään tavalla tuo hieman pidempi väli. 

Synnytys sujui hyvin, mutta ihan hirveän nopeasti. Se oli tosiaan ohi ihan muutamassa tunnissa, ja me hädin tuskin ehdimme sairaalaan päästä. Ystäväni mielestä tämä oli ilmiselvästi seurausta siitä, etten ollut palautunut kunnolla. Kätilöt totesivat, että synnytykset nyt vain ovat omanlaisiaan ja että vaikka ne voivat nopeutua, niin ei se kuitenkaan mikään säämtö ole. 

Nopeasta ja melko rajusta synnytyksestä huolimatta koin toipuvani siitäkin aika hyvin. Raskaudesta toipuminen otti kokonaisuudessaan ehkä lähemmäksi vuoden, toisaalta, olinkin halunnut olla armelias itselleni ja keholleni tuossa asiassa. 

Neljäs

Neljännen ja kolmannen raskauden välillä on pisin väli, reilut kolme vuotta. Monesti raskauden kulkua mietitään siitä näkökulmasta, millainen väli on suhteessa edelliseen. Aika usein jää sellainen mielikuva, että pidempi väli jotenkin takaisi helpomman raskauden. Näinhän minäkin kuvittelin, mutta on pakko myöntää, että tässä raskaudessa en sellaiseen tuntumaa saanut.

Olin töissä raskauden puoliväliin saakka, kunnes jouduin jäämään sairaslomalle ja saikkuilemaan ihan äitiysloman alkuun saakka. Se oli kova paikka, koska olin ajatellut olevani töissä loppuun saakka. Eipä siitä kuitenkaan mitään tullut. Saatoin päivät pärjätä töissä hammasta purren pesten ja saunottaen mummuja, tukien heitä siirtymisissä ja asennonvaihdoissa, väistellen välillä muistisairaiden nyrkkejä ja potkuja, kun hoitotoimenpide tuntuikin pelottavalta. Kotona saatoinkin sitten joutua olemaan ihan rauhassa illat, koska supisteli. Kohdussa oleva myooma vielä lisäsi supisteluherkkyyttä, sekä kipuili. 

Kotona helpotti. Pitihän niitä tiettyjä hommia tehdä, mutta kotona sentään pääsi istumaan tai makuulle silloin, kun alkoi tuntua kurjalta.

Sinänsä liitoskipuja tai muitakaan en kokenut potevani, pahoinvointi taas vaivasi ihan järkyttävän pitkään helpottaen onneksi sitten lopulta. 

Synnytys oli edellistä pidempi, mutta kesti lopulta vajaat kuusi tuntia. Loppu meni taas ihan järkyttävän nopeasti. Synnytyksestä tunsin jälleen palautuvani ihan kivasti, mutta raskaudesta palautuminen on ottanut aikansa. En ehkä voi vielä ihan täysin sanoa palautuneeni, ja voi olla, että sitä prosessia jatketaan sitten tämän meneillään olevan raskauden jälkeen. 

Viides on vielä arvoitus

Niin, tästä viidennestä, Lokakuisesta, ei vielä kukaan tiedä. Tähän saakka raskaus tuntuu sujuneen aikalailla mukavasti. Riesana on ollut pahoinvointia (ajoittain edelleen), väsymystä (varmaan se ferritiini on aika iso syy tälle) ja hetkittäin on liitoskipuja tuntunut. Muuten tuntuu, että olen voinut aika hyvin - tosin edelleen tässä elellään viikkoja alle puolivälin, että kerkeäähän se vointi vielä muuttua (toivottavasti kuitenkaan ei). 

Tässä raskaudessa mulla on tavoitteena koettaa pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta liikunnan, terveellisen ravinnon, riittävän levon ja muun merkeissä. Ajattelen, että vaikka toipuminen sitten synnytyksen jälkeen kestäisikin, on kaikkinainen palautuminen kuitenkin tuolla pohjalla helpompaa. 

Odotukseni synnytykselle? 

Lähempänä synnytystä on tarkoitus kirjoitella aiheesta enemmäm, enhän ole sitä vielä juurikaan ehtinyt miettiä. Yritän oikeastaan edelleen sisäistää, että nyt ei olla menossa sinne 40. viikolle saakka, ja että käynnistys tapahtuu aiemmin. 

Vielä en oikein tiedä, mitä odottaa, mutta ehkä se tässämatkan varrella selkiintyy.

Miten te muut olette kokeneet palautuvanne raskauksista ja synnytyksistä?

Synnytykseen liittyy myös tämä:

Synnytykseni saatetaan käynnistää

Tämän vuoksi kirjoitan lähinnä lapsiperhearjesta

Teksteissäni vilahtelevat lapset, synnytys, raskaus, arjen asiat... mutta enkö minä tosiaan ajattele näiden lisäksi mitään muuta? Ai, ajattelenko? No miksi en sitten kirjoita muusta, ota esimerkiksi kantaa ajankohtaisiin asioihin - niin kuin tuohon aborttivääntöön?

Niin, enhän ole varsinaisesti rajannut tätä pelkästään äitiysblogiksi, raskausblogiksi tai vaikkapa lapsiperheblogiksi. Silti nämä teemat painottuvat täällä juuri nyt eniten.

Olen kotiäitinä, hoidan lapsia kotona ja odotan viidettä lastamme. Luonnollisesti päiväni siis täyttyvät suurimmaksi osaksi juuri lapsista. Raskautta ei välillä ehdi ajatella ollenkaan, ja silloin kun ehtii, tuntuu blogi luontevalta tavalta kirjailla ylös, pohdiskella ja ihmetellä kaikkea tähän liittyvää.

Totta kai elämässäni on paljon muutakin. Äitiys ja siihen liittyvät asiat ovat päivittäisessä pääroolissa, mutta elämässäni on myös asioita, jotka eivät liity äitiyteen millään tapaa.

Mitä tulee ajankohtaisiin asioihin tai vaikkapa politiikkaan, niin seuraan niitä ihan päivittäin. On paljonkin asioita, joista minulla on mielipiteitä ja ajatuksia, ja joista saisi hyviä aiheita tänne blogin puolelle. En kuitenkaan tiedä, olisiko pohdiskelevissa postauksissani uutta antia lukijoille - mielipiteeni näistä painavista asioista on harvemmin mustavalkoinen, koska harvemmin mietin yhtään mitään asiaa pelkästään jostain tietystä näkökulmasta. 

Toisaalta haluan myös säilyttää blogini ennen kaikkea hyväntuulisena paikkana, jonne on mukava tulla lukemaan arjen pienistä sattumuksista ja meillä meneillään olevista asioista. Elämä ei ole aina silkkaa auringonpaistetta, ja varmasti tänne tulee aikaa myöten kirjoiteltua myös erinäisistä haasteista tai muuten vain purettua mieltään, mutta jotkut asiat (esimerkiksi tuo mainittu aborttikeskustelu) tuntuu mukavimmalta jättää pois tästä blogista.

Miksi te kirjoitatte juuri siitä, mistä kirjoitatte?