Asiaa palautumisesta

Lukija kysyi jokin aika sitten palautumisesta. Häntä kiinnosti, miten oma palautuminen on sujunut kun raskauksien välit ovat melko lyhyet ja kysyi myös, onko se minusta vaikuttanut tiheiden välien vaikuttaneen synnytysten kulkuun.

Heti aluksi pitää varmaan huomauttaa, että kokemukset tässä ovat yksin minun, enkä osaa sanoa, edustanko niiden kanssa enemmistöä vai vähemmistöä. 

Ensimmäinen

Ensimmäinen raskaus oli kaikkinaisesti hyvin mullistava kokemus kipuineen ja kremppoineen, enkä voinut käsittää, että joku toinen samoilla viikoilla oleva voi ihan mainiosti. Sekin, että raskauden jälkeen palaisi edes suurinpiirtein ennalleen ja nuo vaivat lakkaisivat, tuntui täysin utopistiselta kuvitelmalta.

Niin kuitenkin kävi, että suurin osa kivuista ja vaivoista kaikkosi vauvan synnyttyä. Tunsin, että palautuminen tapahtui melko joutuin, ja aika pian tunsin olevani aika lailla entiselläni - siis luonnollisia muutoksia lukuunottamatta. 

Toinen

Kun toinen raskaus alkoi, ajattelin, että näinköhän saan taas vaappua ankanmarssia raskauden puolessa välissä ja itkeä olojeni kanssa. Ei se kuitenkaan niin mennyt. Väsymys oli kyllä hurjaa verrattuna edelliseen raskauteen, lepäämäänhän taaperon kanssa ei tosiaan aina halutessaan päässyt, mutta muuten sujui ihan kivasti. Kovat liitoskivut iskivät melko varhain, mutta niihin auttoi lämpö, ja juuri sillä sain ne pidettyä aisoissa. 

Tuosta raskaudesta on jäänyt mieleen se, että se sujui hyvin nopeasti ja lopulta melko vaivattomasti. Varmaan syynä tähän oli se, etten taaperolta ehtinyt niin paneutua asiaan, ja viikot vilisivät kuin silmissä. Päivittäin tuli oltua liikkeellä paljon, enemmän, kuin ensimmäisessä raskaudessa. Voi olla, että sekin auttoi ehkäisemään aiemmin pelkäämiäni ongelmia. 

Synnytys meni eri tavalla kuin esikoisen kohdalla, ja kesti alusta loppuun saakka kauemmin. Loppu sujui kuitenkin rytinällä. Sinänsä synnytyksestä palautuminen sujui hyvin, mutta raskaudesta palautuminen kesti mielestäni melko pitkään, lähes vuoden. Luulen, että tähän vaikutti tuolloin omien mahdollisuuksien olemattomuus mm. levon suhteen. 

Kolmas

Kesäheinän ja Lumihiutaleen välinen ikäero on vähän pidempi, mutta ei mikään järin pitkä sekään, vaikka itsestä siltä tuntuikin.

Raskausaikana olin hyvässä kunnossa. Jaksoin liikkua, touhuta kotona lasten kanssa ja olin muutenkin aika energinen ihan loppuun saakka. Toki viimeisillä viikoilla oli omat ongelmansa ison mahan kanssa, mutta muuten voin hyvin. 

En osaa arvioida, vaikuttiko tuohon raskaudenaikaiseen vointiin millään tavalla tuo hieman pidempi väli. 

Synnytys sujui hyvin, mutta ihan hirveän nopeasti. Se oli tosiaan ohi ihan muutamassa tunnissa, ja me hädin tuskin ehdimme sairaalaan päästä. Ystäväni mielestä tämä oli ilmiselvästi seurausta siitä, etten ollut palautunut kunnolla. Kätilöt totesivat, että synnytykset nyt vain ovat omanlaisiaan ja että vaikka ne voivat nopeutua, niin ei se kuitenkaan mikään säämtö ole. 

Nopeasta ja melko rajusta synnytyksestä huolimatta koin toipuvani siitäkin aika hyvin. Raskaudesta toipuminen otti kokonaisuudessaan ehkä lähemmäksi vuoden, toisaalta, olinkin halunnut olla armelias itselleni ja keholleni tuossa asiassa. 

Neljäs

Neljännen ja kolmannen raskauden välillä on pisin väli, reilut kolme vuotta. Monesti raskauden kulkua mietitään siitä näkökulmasta, millainen väli on suhteessa edelliseen. Aika usein jää sellainen mielikuva, että pidempi väli jotenkin takaisi helpomman raskauden. Näinhän minäkin kuvittelin, mutta on pakko myöntää, että tässä raskaudessa en sellaiseen tuntumaa saanut.

Olin töissä raskauden puoliväliin saakka, kunnes jouduin jäämään sairaslomalle ja saikkuilemaan ihan äitiysloman alkuun saakka. Se oli kova paikka, koska olin ajatellut olevani töissä loppuun saakka. Eipä siitä kuitenkaan mitään tullut. Saatoin päivät pärjätä töissä hammasta purren pesten ja saunottaen mummuja, tukien heitä siirtymisissä ja asennonvaihdoissa, väistellen välillä muistisairaiden nyrkkejä ja potkuja, kun hoitotoimenpide tuntuikin pelottavalta. Kotona saatoinkin sitten joutua olemaan ihan rauhassa illat, koska supisteli. Kohdussa oleva myooma vielä lisäsi supisteluherkkyyttä, sekä kipuili. 

Kotona helpotti. Pitihän niitä tiettyjä hommia tehdä, mutta kotona sentään pääsi istumaan tai makuulle silloin, kun alkoi tuntua kurjalta.

Sinänsä liitoskipuja tai muitakaan en kokenut potevani, pahoinvointi taas vaivasi ihan järkyttävän pitkään helpottaen onneksi sitten lopulta. 

Synnytys oli edellistä pidempi, mutta kesti lopulta vajaat kuusi tuntia. Loppu meni taas ihan järkyttävän nopeasti. Synnytyksestä tunsin jälleen palautuvani ihan kivasti, mutta raskaudesta palautuminen on ottanut aikansa. En ehkä voi vielä ihan täysin sanoa palautuneeni, ja voi olla, että sitä prosessia jatketaan sitten tämän meneillään olevan raskauden jälkeen. 

Viides on vielä arvoitus

Niin, tästä viidennestä, Lokakuisesta, ei vielä kukaan tiedä. Tähän saakka raskaus tuntuu sujuneen aikalailla mukavasti. Riesana on ollut pahoinvointia (ajoittain edelleen), väsymystä (varmaan se ferritiini on aika iso syy tälle) ja hetkittäin on liitoskipuja tuntunut. Muuten tuntuu, että olen voinut aika hyvin - tosin edelleen tässä elellään viikkoja alle puolivälin, että kerkeäähän se vointi vielä muuttua (toivottavasti kuitenkaan ei). 

Tässä raskaudessa mulla on tavoitteena koettaa pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta liikunnan, terveellisen ravinnon, riittävän levon ja muun merkeissä. Ajattelen, että vaikka toipuminen sitten synnytyksen jälkeen kestäisikin, on kaikkinainen palautuminen kuitenkin tuolla pohjalla helpompaa. 

Odotukseni synnytykselle? 

Lähempänä synnytystä on tarkoitus kirjoitella aiheesta enemmäm, enhän ole sitä vielä juurikaan ehtinyt miettiä. Yritän oikeastaan edelleen sisäistää, että nyt ei olla menossa sinne 40. viikolle saakka, ja että käynnistys tapahtuu aiemmin. 

Vielä en oikein tiedä, mitä odottaa, mutta ehkä se tässämatkan varrella selkiintyy.

Miten te muut olette kokeneet palautuvanne raskauksista ja synnytyksistä?

Synnytykseen liittyy myös tämä:

Synnytykseni saatetaan käynnistää